HUH! Sain maanantaina tietää että mut on valittu opiskelemaan! vihdoin ja viimein! Siispä, hyvä homma, on joku suunta tälle ulkoiselle elämälle. Sisäiseen elämään koulupaikka ei ole vastaus. Tajusin sen jo ennen kuin sain tietää koko vastausta, mutta nyt se tuli todistettua taas. Kävin nimittäin juuri äsken kaupassa ja siellä soi Zen Café:n Ihminen: "Sinä olet ihminen, muistatko?" Eikä siihen sen enempää tarvittu. Sain tosissani pidätellä etten revennyt itkemään, ja tunsin vähän liiankin vahvasti että se ei ois ollu pieni nyyhky, vaan kunnon parku. Ja nyt kotona se ei enää tule. Lukkoon menin, taas vaihteeksi.

Musta tuntuu kuin mulla ois iso harmaa kasa likapyykkiä odottamassa. Sellanen kaatopaikan kokonen, siis ehkä ennemmin vuori kuin kasa. Ja joka itkun aikana saan siitä otettua muutaman riekaleisen rätin pois, mutta se on aina riski. Se voi vielä joku päivä kaatua mun niskaan koko lasti. Ja mitä sitten teen?

"Yksi sinulta puuttuu ja sen mukana kaikki..."