Tänään armas isosiskoni täyttää 25 vuotta. Ja minä 21:n päivän päästä 24v. Kriisin paikkahan se on. Mua nykyään vaan lähinnä naurattaa kun mietin millasia käsityksiä mulla on ollu 10 vuotta sitten siitä, millasta elämää tulisin viettämään 24-vuotiaana. Jos oon jauhana samasta aiheesta ennenkin, niin voi voi, tämä on siis toistoa. No, kuitenkin.... uumoilin siis olevani ainakin jonkin alan koulutuksen omaava henkilö. Oli itsestään selvää, että eläisin vakavassa parisuhteessa, ja OMASSA kodissa. Mikään näistä pääasioista ei ole toteutunut, eli omissa silmissäni olisin siis epäonnistunut ja täydellisesti... MUTTA tietenkin käsitys asioista on avartunut siinä määrin, että odotukset on muuttuneet jo monta kertaa. Ja toi pyhä kolminaisuus siitä mitä mä luulin viimeistään tässä vaiheessa elämää olevani, näyttää ihan tärkeältä edelleen... mutta niiden autuaaksitekevyyden maine on saanu aikamoisen kolauksen. Koti, ammatti ja mies ei yksikään riitä täyttämään minussa sitä mitä oikeasti tarviin. En kyllä oikein tiedä millon se todellinen vastaus tulee, vai onko mut mahd. tarkoitettu elämään sekopäisenä, yksin ja yhteiskuntaan kelpaamattomana lurjuksena... viime aikoina nimittäin oon tehny sellasia asioita, jotka ehkä muiden silmissä näyttää varmaan vähintään epäilyttäviltä, mutta nyt vaan totean itelleni, että nyt mä saan luvan kanssa olla outo. Eilen illalla esim. lähin kymmenen aikoihin ulos, siis kyllä vaan, sinne sateeseen ja tuuleen. Laitoin sadepuvun päälle ja lähin menemään. Ja hyvää teki. Erityisen paljon nautin siitä kun vettä tihutti kasvoille ja oikein pisteli. Järkevää? Ei ollenkaan. Tarpeellista? Kyllä; erittäin. Kävelin oikein hitaasti. Kävin yhden tietyn puun luona verestämässä muistoja, vaan tuli todettua, että mennyt on mennyttä. Sitten lähdinkin kotia päin, ja päähän tuli yks elwoodien biisi:
"Älä tule mun jälkeen ikkunaan enää katsomaan.
Älä anna mitään mukaan, mulla kaikki on mitä tarvitaan.
Sattuu ja repii jos kysyy Luoja, me miksi näin erotaan.
Silti lähteä mun täytyy, että palata joskus mä tänne saan.
Ja joku kukkii toukokuussa, toisen vuoro on syksyllä.
Ja joku ei kuki koskaan, ja toisen täytyy vain etsiä.
Ja on aina niitä jotka tietää miksi, ja niitä jotka ei milloinkaan,
silti lähteä mun täytyy..."

Eikä mun tässä kohtaa ole tarvetta lähteä mihinkään, mutta muilta osin toi jotenkin tuntuu tai tuntui ainakin eilen illalla hyvältä.

that´s all for the moment!