On keskiviikko, nukuin taas reilusti yli puolen päivän, eli tämäkin päivä meni vähän jo ohi. Eilen ja toissapäivänä heräsin molempina aamuina jo seitsemän aikoihin, ja lopun päivää olin tyytyväinen siitä että päivä oli alkanut aikaisin. Täytyy kehitellä joku systeemi että saisin itseni ylös sängystä aamulla, enkä päivällä. Toinen projektini on sitten "lihaa luiden ympärille". Joulukuun puolessa välissä kävin vaa´assa ja se näytti 51.2 eli ei se ihme ole, etten mitään jaksa tehdä. Raajoissani ei vaan ole voimaa toimia. Saa nähdä kuinka kauan jaksan välittää itestäni sen verran että söisin tarpeeksi.

Sitten ihmissuhteisiin. Kuukausi sitten tapasin erään nuoren miehen (J) ja siitä asti ollaan oltu säännöllisen epäsäännöllisesti yhteyksissä ja yhdessä. Tykkään siitä ihmisestä, vaikka se ei ole sellanen kuin mitä oon ajatellu "millainen miehen tulee olla". Mulla on vaan hyvä olla sen lähellä, enkä kertaakaan ole tuntenut olevani paikalla mutta en läsnä. Psykologi sanoi, että kun ollaan kosketuksissa omiin tunteisiin, niin sitä kautta ollaan aitoja. Nyt en voi muuta kun antaa ajan kulua ja katsoa mihin se johtaa. Lääkkeitä olen ajatellu sillä mielellä, että haluisin olla ilman. Haluaisin olla tietoinen siitä, missä oikeesti menen tän pääni kanssa. Eli onko mulla todella parempi olo, vain olenko vaan turtunut. Kun nyt ei ole mitään kauheita ahdistuksia, mutta sitten ei ole kyllä mitään kunnollisia onnen tai ilon tunteitakaan. Huomaan sen siitä, etten koe samaa iloa enää edes Siiristä (joka on muuten meillä nyt että Kati saa sairastaa rauhassa...)

Elämä siis kulkee eteenpäin, mutta jokin minussa jumittaa paikallaan. Maanantaina katselin takaapihaa joka on aivan kirkasta vihreää nurmikkoa ja ajattelin, että vaikka on 8. tammikuuta, tunnen olevani edelleen jossain lokakuussa. Mulla on siis yhä syksy, enkä usko että tähän auttaa mikään muu kuin kunnollinen lumisade!

Nyt menen leikkimään Siirin kanssa :)