Tein sen mitä en koskaan ikinä milloinkaan ois uskonut enää tekeväni. Ei, en lipittänyt siideriä hyvällä halulla, vaan bacardi breezeriä!! Minä? Vai Joku minussa?? Kuka ihme? Mitä? Hä? Eikä mua oikeesti edes harmita. Ei poltellu vatsassa, ei tullu humalaa, eikä kankkusta. Kuinka monta kertaa oon ollu ns. "sympatia-humalassa", ja varsinkin sympatia-krapulassa?? (V: monesti!) Ja aiheuttajana on ollu vaan muumi-limsa, valvominen ja tupakan savu. Nyt kun muumi sai prosentteja, niin hävis sympatiat ja olotilat. Omituista... kovin omituista.

Eilen aamulla taistelin säätä, lakimies-murphyä ja terveyskeskuksen järjestelmää vastaan. Ensin kävelin kauhealla vauhdilla loskassa ja sateessa bussipysäkille. Seisoin ja odotin... ajattelin että olkoot, otetaan huomenna uudestaan, mutta just kun olin lähössä pois, niin sieltä se auto tuli, 17 minuuttia myöhässä. Keli oli kyllä kamala, joten ei mikään ihme. No, pysäkin jälkeen matka jatkui hetken, kunnes bussista hävisi vaihteet kokonaan, ja mikäs sen parempi paikka kuin keskelle (sitä ainoaa valo-)risteystä. Kuski sammutti auton ja käynnisti uudestaan, ja sitten se taas pelitti. Pääsin siis sairaalalle, mutta kun kahdeksaan olin tähdänny niin kello oli jo lähempänä puolta yhdeksää. Luukulla rouva/neiti virkailija totesi että kaikki päivystysajat olivat jo menneet, että huomen aamulla sitten uudestaan.

Mä olisin lähinnä halunnut alkaa itkemään, ampua sen akan siihen paikkaan, juosta ulos ja ensimmäisen auton alle, niin että niiden ois ollu pakko ottaa mut sisään... MUTTA tyynesti totesin että "no, ei siinä muu auta..." Yritin soittaa äipälle, koska mulla ei ollu bussiaikataulua mukana, mutta se ei vastannu. Istuin sitten siihen aulaan, ja olin vaan. Näytin varmaan tosi vihaselta, angstiselta teiniltä, ja sellaiseksi itteni vähän tunsinkin. Keksin onneksi kokeilla alue-hoitajan numeroa, jonka olin saanu edellisenä päivänä. Pommitin sitten siihen numeroon ja nukkuvalle äipälle vuoron perään, kunnes se hoitaja vastas. Siihen mennessä olin kai tarpeeksi täynnä koko systeemiä etten edes yrittäny olla kiltti, vaan sanoin sille hoitajalle vaan asiani ja sen, että hajoan tähän paikkaan jos tää asia ei nyt etene!!! Ja kuinka ollakkaan se katsoi koneelta ja laittoi mut päivystävälle lääkärille. Siis lääkärille jonka kaikki ajat oli 20 minuuttia taaksepäin olleet täynnä. Kysynkin vaan, että missä kohtaa mun järkeni valo sumeni niin pahasti etten nää tässä mitään logiikkaa!?!?!? Enkä ehtiny laittaa edes puhelinta laukkuun kun lääkäri jo huuteli mun nimeä. Eli tässä maassa pitää olla tosi vahva saadakseen apua. Mietin sitten kotia kävellessäni (siellä sohjossa ja vesilätäköissä) että jos oisin täysin uupunut, enkä näin itsepäinen, niin mä oisin lähteny sieltä laahustamaan siinä mielentilassa, että en ois tietä ylittäessäni katsonu sen enempää oikealle kuin vasemmallekaan.

Lopputulos oli kuitenkin siis se, että sain mitä halusinkin; lähetteen eteenpäin. Loppupäivä menikin ihan hyvin, oltiin siskojen kans shoppaamassa, ja Siirin kanssa sain taas leikkiä. Se neiti on niiiiin uskomaton pakkaus, ettei sitä voi sanoin kuvailla! Junalla tuntiin äitin kanssa kotiin ja se olikin sitten illan bonus, koska matka oli ilmainen; konnari ei vaan koskaan tullut :)

Tänään sitten maksoin siitä että eilen väsytin itteni kävelemällä sairaalata kotiin. Nousin nimittäin sängystä aika myöhään. Äiti tuli kysymään olenko vielä elossa ja kun katoin kelloa, niin se näytti 13.46. Miten ihmeessä aion saada unta tänä iltana?? Lumitöitä vois kokeilla... työntää tosta sohjoa vähän aikaa, niin eiköhän se uuvuta tarpeeksi.

Ja nyt teen saman kun Kati jonkun aikaa sitten, eli jos luit tänne asti, niin voit varmaan laittaa vaikka vaan moi-kommentin, niin saan edes jonkinlaista osviittaa siitä kuka tätä lukee... Kiitos.

Ja moi.