Kävin eilen katsastamassa yhtä yksiötä, ja kaikki vaikutti alkuun lupaavalta. Olin asiasta innostunut. Mutta sitten kuitenkin sisälläni alkoi kaihertaa ajatus siitä, että ei. Pitäisi odottaa, että jotain parempaa on minulle varattuna. Tai parempaa... ainakin jotain muuta kuin just se asunto. Olin levoton, mutta kun päätin noudattaa sitä sisimmän kehotusta, niin voi mikä rauha laskeutui. Tulin siihen tulokseen että valinta oli oikea. Nyt sitten kämppikseni sain yksiön ja juuri tuossa kävin kantamassa telkkaria sinne uuteen kämppään. Nyt en tiedä oonko täällä sitten yksin ja kuinka kauan, ja kuka tähän tulee. Kaikki kyllä selviää, eikä siihen mene ilmeisesti edes kauaa. Silti sitä alkaa valmistaa itseään erilaisiin vaihtoehtoihin.

Jotenkin haikeaa. Muutos on aina muutos. Asia johon täytyy totutella. Taas.