Löysää tämä työnteko kun aikaa istua koneella, mutta kun on, niin on. Oon siis teatterilla harkkarina, tällanen työvoimatoimiston juttu, ettei homehdu ihminen kotiinsa. Ihanaa. On niin pitkä aika siitä kun oon viimeksi kirjottanu etten tiiä mitä tässä nyt enää selittäisin. Alotin psykoterapian marraskuun alussa, vihdoinkin. Kyllä sen kanssa tapeltiinkin. Ja siellä nyt ei oo toistaseksi tapahtunut mitään erityistä, ja tuskin tapahtuukaan, mutta selvästi tuntuu että nyt minussa tapahtuu jotain. Ja monesta syystä. Elämä on saanu myös huomattavasti sisältöä sen jälkeen kun oon alkanu viihtyä tuolla paikallisessa helluntaiseurakunnassa. Oon saanu kavereita ja jopa pari ystävää. Puhumattakaan siitä kaikkein tärkeimmästä, eli henkisestä ja hengellisestä eheytymisestä. Multa oli Jumala niin hukassa kun etsin ihan väärästä suunnasta ja olin ymmärtäny niin monta asiaa niin väärin, ja sit se sielunvihollinen-vihtahousu tietty tunki mun päähän käsittämättömän määrän ajatuksia siitä miten huono ja kurja ja syntinen mä olen, ettei Kristuksen rakkaus vois mua mitenkään pelastaa ilman mun elämää suurempia ponnistuksia. Ja sitten kun se alkoi konkretisoitua minussa, että ainoastaan levosta käsin ja ihan oikeesti ARMON varassa roikkuessani, voinkin yhtäkkiä vaikka mitä!! Ja se mikä mua on hiertäny viimoset 10 vuotta, on tää lause "Yksi sinulta puuttuu ja sen mukana kaikki; Kristuksen Jeesuksen sisäinen tunteminen." Ja NYT... mä en haluais vaikuttaa ihan pimahtaneelta, mutta kun siltä tää väkisinkin maailman silmissä vaikuttaa. Jokainen joka on kokenut elävän Jeesuksen läsnäolon, ymmärtää sen kun sanon, että se on ihmiselämän suloisin ja rakastettavin "tunne" vaikkei mikään tunne olekaan. Mä olen kipuillut niin kauan sen asian kanssa että Isä Jumala ja Henki on mulle ihan läheisiä, mutta se Jeesus on ollu sellanen vaikea pala, vaikea sana sanoa ääneen. Sellanen mitä mieluummin vain väistin, vaikka VAIN HÄNESSÄ lopulta löysin just sen mitä eniten olin aina kaivannutkin. Ja sitten vähän ennen joulua, eli tarkalleen 19.12 mut kastettiin ja kun liityin omaan seurakuntaan, niin kylkiäisenä tuli helluntaikirkon jäsenyys ja sit hupsista: huomasin, että ikään kuin puoliksi vahingossa erosin luterilaisesta kirkosta.

Ja siitäpä tulikin sitten sellanen sisäinen tunne-mylläkkä. Sain paikalliselta ev.lut.srk:lta kirjeen jossa luki jotenkin näin: "Kirkosta eroaminen tarkoittaa eroamista siitä kristillisestä uskosta- - johon teidät on kastettu- - -, - - Herran Pyhä ehtoollinen on tarkoitettu vain kirkon jäsenille" (ja minä kun luulin että se on pelkästään helluntaisrk joka jäkittää sitä ehtoollisyhteyttä vastaan) Niin, en nyt enää jaksa käydä sitä koko vyyhtiä läpi uudelleen, mutta sanonpa vaan, että piti ajatella niin paljon että se väsytti ihan fyysisesti.

Nyt kuulostaa siltä että mulla saattais olla jopa vähän tekemistä tuolla ylhäällä, siis lavalla... juoru on kertakaikkisen fiksu keksintö :)

Lukuvinkki: Arjen riemuja ja Siirin puhelu ja tekstiviestin laittaminen :)